MATKAILUA AAMU- VAI ILTAHÄMÄRÄN RAJAMAILLA?

MATKAILUA AAMU- VAI ILTAHÄMÄRÄN RAJAMAILLA?

Vanha väittämä sanoo, että Suomen kokoiseen maahan mahtuu vain yksi puheenaihe kerrallaan. Jos se ei nyt ole virusvitsaus, se on matkailu. Matkailu on elinvoiman eliksiiriä ja tekee eetvarttia epäileville tuomaille. Sen puute taas on jatkuva konsulttien, sanomalehtisaarnaajien, kunnanisien ja -äitien äimistelyn aihe. Ja tietenkin meillä kaikki on aina mahdollisempaa kuin teillä.

Vinkki sinulle matkailija tai matkaan lähtöä suunnitteleva: kun samassa lauseessa mainitaan elinvoima ja matkailu, kannattaa poistaa varmistin. Taustalta voi näet paljastua aimo annos kuolinheikkoutta ja hatkailua. Kaikkea mustaa ei voi valkopestä eikä aurinko itään laske. Idästä puheen ollen: täällä on aina eletty omintakeisesti, vaikka monet keksinnöt ovat  saapuneet jälkijunassa, mammonaa ei ole karttunut ja vahvemmat vallat jyränneet yli. Onpa opittu silti kaskeamaan ja kaskuamaan, laulamaan runoa, paistamaan ja leipomaan. Metsällä ja kalalla käyty. Sienten lisäksi on kerätty romuja ja eeuurojekteilla jotain takaisinkin.

Aina on kuitenkin ollut itäisillä ihmisillä oppimestari. Ensin pappi, sitten opettaja, viimeksi virkamies tahi konsulentti. Nyt pitäisi uusiutua tavoille, jotka iskostetaan maailman markkinoilla, pilvipalveluissa, brändäystoimistoissa ja muissa mokomissa. Mikään ei siis sinänsä ole muuttunut, vaikka kaikki onkin: kovin helposti haetaan aitouden ihannetta, vaikka ei osata katsoa sitä silmiin.

Matkailumahtailun taustalta tursuaa myös nippukaupalla byrokratiaa. Kuten sinisen Simpelejärven opistossa on todettu, elämme tutkintouskovaisten maassa. Mikäli meinaat yrittää, kortteja ja passeja on hankittava enemmän kuin ennen moskapeliringissä tai rajan yli pyrittäessä.

Mihin jäivät ajat, jolloin hygieniapassiksi riitti ainakin Parikkalan perukoilla eli Saaren savuilla saalista pönttöön pannessa, että tuomilahnan totkut sentään pyyhittiin joka kerta eri laudanpätkään ja puukko kosteaan heinään? Hammastikun sai kalan kaksihaarapiikkejä ruotimalla. Kun valtiovalta ja markkinavalta vahtii elämysoppaan elämöintiä ja käsityöyrittäjän käsityksiä, jää aina jotakin silti huomaamatta. Otetaanpa esimerkiksi saunan suola eli vasta.

Siinäpä olisi tuotteistamista. Sen teossakin, saati lopputuotteessa, mutta mitä on saatu siitä aikaiseksi? Pakastettua eukalyptusta ja kumilenkeillä nivottuja koivunippuja. Jos jokin direktiivi pitäisi olla, niin se, joka kieltää kumiritsat tai sallii ne vain ampumatarkoituksiin. Joku Business Finland voisi kehitellä projektin vastan sitomisen aineettoman perinnön auktorisoimiseksi. Kyllä ainakin passi pitää olla. Ja sellainen, jolla onnistuu juhannuksenakin tietyn promillerajan ylitettyä.

Mutta onko matkailutuotteen oltava aina tuhannesti tunnistettua kiiltokuvaa ja muiden jo keksimää kuluttajapuolella tai pakkotahtista suorittamista vailla kunnon näkymiä yrittäjäpuolella? Mistä ja miten raukoilla rajoilla voidaan ammentaa, kun maailma on kuitenkin täälläkin muuttunut?

Etelä-Karjalan pohjoisessa on potentiaalia, sanoisi konsulenttikin. Eikä itäinen Savokaan aivan saamaton ole tai eteläinen Pohjois-Karjala pelkästään poloinen. Nyt on vain vähitellen ja maltilla ryhdyttävä raaputtamaan sitä kaikkein ominaisinta esiin. Eikä pidä säikähtää, mitä sieltä paljastuu. Kauniin luonnon ja karjalaisen välittömyyden lisäksi esimerkiksi vähäväkisyyttä ja kurjistumista. Jotakin, joka niin monessa yhteydessä mieluummin lakaistaisiin maton alle.  

Kulttuuriperinnettä sekin, voisi sanoa. Jo 1800-luvulla eräs ajattelija totesi, että jos koko Parikkalan ylle voitaisiin rakentaa katto, olisi se yksi suuri vaivaistalo. Olisi turvavälillistäkin nyt! Rajamailla-ryhmä voisi osaltaan olla vaikuttamassa paikallismatkailukurssin kääntymiseen kohti aitoa, roisoisen kaunista ja kiinnostavaa neitseellisellä maaperällä. Ehkä on hyvästäkin, ettei täällä ole vielä onnistuttu. Rajamaisteri jää odottamaan ja raportoimaan...lahna ja vasta kainalossa! 

-Rajamaisteri