TUOTETESTAAJAN MATKARAPORTTI – KOLILLE RAJAMAIDEN KAUTTA ILMAN AUTOA

Teksti ja kuvat: Jani Halme

Tuotetestaajan matkaraportti - Kolille rajamaiden kautta ilman autoa

Islannissa ymmärretään matkailupalveluiden paketoinnin päälle. Jokainen tuolle savuiselle saarelle saapuva oppii nopeasti mikä on Golden Circle - Gullni hringurinn. Joka puolella mainostettava kiertomatka kokoaa yhdelle reissulle maan uumenista syöksyvät Geysirit, hillittömän kokoiset Gullfosin putoukset ja muinaisesta käräjäkallioalueesta tunnetun Þingvellirin kansallispuiston. Kohteissa on sitten tarjolla runsaasti kokoluokaltaan pienempää tekemistä museoista ravintoloihin ja käsityömyymälöihin.

Kultaisen ympyrän taittaa helpoiten jollain lukuisista busseista, joiden tarjoajista ei ole maan pääkaupungin Reykjavikin kaduilla ole pulaa.

Yksi maailman parhaiten onnistuneista matkailupaketoinneista tuli useasti mieleeni päästessäni testaamaan pian lanseerattavaa “Kolille rajamaiden kautta ilman autoa” -matkailutuotetta. Aivan kuten Islannissa, nyt myös itärajalla on onnistuttu tuomaan yhteen lukuisia kiehtovia kohteita helposti saavutettavalla tavalla.

Junalla erikoiskohteiden kautta suoraan kansallismaisemaan

Uuden matkailutuotteen perusidea on mainio. Asiakas hyppää junaan Helsingissä ja poistuu siitä jokusen tunnin päästä, kun kyltissä lukee Imatra. Pikkubussi vie heti pikkupurtavan äärelle kuutostien vieressä olevaan kahvila Lohelaan. Miellyttävä indiepaikka, kerrassaan.

On aika reissun ensimmäisen varsinaisen nähtävyyden, Simo Häyhä -museon.  Valkoinen kuolema -lempinimellä kulkenut hiljaisen vaatimaton Häyhä on Suomen kansainvälisesti tunnetuin sotilas. TikTok -julkisuudella mitattuna hän taitaa olla kaikkien aikojen kansainvälisesti tunnetuin suomalainen.

Häyhä -museo ei ole mikään sankaripalvontapaikka, vaan analyyttinen ja tyylillä toteutettu museo Suomen kohtalonvaiheista ja yhden ihmisen merkittävästä roolista siinä. Jälleen kerran opastus oli todella korkeatasoista koettavaa. Häyhän tarina kiinnostaa enenevissä määrin ulkomaalaisia, etenkin japanilaisia. Heihin tekee kuulemma syvän vaikutuksen se, että Häyhä oli maanhiljainen maanviljelijä ennen sotaa, jossa hän teki mahdollisimman hyvin minkä osasi. Ja vaikka haavoittui pahasti siellä, palasi maanviljelijäksi tehden siellä kaiken niin hyvin kuin vaan taisi. Eikä pitänyt koskaan itsestään meteliä, vaikka legendan maine oli jo hänen elinaikanaan laajalti levinnyt.

Häyhän elämä ihmetyttää edelleen ja niin ihmetyttää seuraavakin kohde. Jasper Pääkkösen tunnetuksi tekemä Hiitolanjoki, joka oli pitkään valjastettu palvelemaan nykymitassa äärimmäisen pienikokoista sähköntuotantoa on nyt vapautettu. Opastettu kierros johdattaa rajajoen historiaan ja etenkin nykyaikaan. Kolmen padon purkaminen ja joen ennallistaminen on tehnyt siitä ihaillut ja innostavan luontoparatiisin. Äärimmäisen uhanalainen järvilohi pääsee nousemaan Euroopan suurimmasta järvestä Laatokasta nyt aivan kuutostien kupeeseen. Hiitolanjoella muuten tuoksuukin aivan erilaiselta kuin aiemmin. Hämmästyttävä vaikutus niin luontoon kuin ihmisen mieleen, kun joki pääsee virtaamaan vapaasti.

Joelta on puolentoista kilometrin kävelymatka Simpeleen keskustaan, mutta kun on ne tavaratkin, niin otamme ilolla vastaan pakettiin kuuluvan bussikyydin taajamaan. On aika majoittautua. Ensimmäisen yön vietämme “live like a local” -hengessä Simmes Huoneistohotellissa. Mainiota paikallistunnelmaa aivan kuten parinsadan metrin päässä olevassa päivälliskohteessamme, kahvila Lounaskulmassa. Lounaskulman leivät ovat muuten legendaarisia, ostan niitä aina kuin vain on mahdollisuus. Yleensä se on jossain lähialueen tapahtumassa, jossa yrittävät ovat ahkerasti läsnä. Heillä on myös alueellinen harvinaisuus, aito pehmiskone. Houkutus, jolle annan aina periksi, kun vaan tilanne avautuu.

Hyvin nukutun yön ja kiireettä nautitun aamiaisen jälkeen on vuorossa poikkeuksellisen upea kohde. Vaikka tunnen Veijo Rönkkösen patsaspuiston parikkalalaislähtöisenä varsin hyvin, en koskaan kyllästy ihmettelemään miten sieltä aina löytääkin jotain uutta.  Paperimiehenä työuransa tehneet Rönkkösen elämäntyö oli luoda kotipihaansa uusi maailma. Se koostuu paratiisimaisesta puutarhasta, jonne hän valoi yli 500 patsasta. Rönkkönen oli niin ujo ihminen, ettei hän kovasta halustaan huolimatta uskaltanut juuri kotikunnastaan poistua. Joten hän antoi taiteensa puhua ja rakensi ympärilleen jotain aivan ainutlaatuista. Patsaspuistoon käveleminen on kuin astuisi sisään toisen ihmisen mielikuvitukseen.

Puiston puodissa myydään tyylillä tehtyjä tuotteita, sekä puistosta tehtyjä kirjoja. Kiinnostavin niistä on mielestäni Veijo Rönkkösen todellinen elämä -kirja, jossa kuvataiteilija Veli Granö pohdiskelee myös taiteilijan suhdetta kylähulluuteen.

Granön mukaan kylähulluilla oli perinteisissä kyläyhteisöissä erityisen tärkeä sosiaalinen tehtävä. Yhteisö sai heistä piristävää ihmeteltävää ja loputtomasti hauskaa jutun aihetta. Noita poikkeusyksilöitä tarvittiin – ja tarvitaan – avaamaan lukkiutuneita käytösnormeja ja purkamaan luokkahierarkioita.

Granön mukaan Veijon asema yhteisössään ei ollut lähelläkään perinteistä kylähulluutta, mutta hänen normeista poikkeavalla toiminnallaan oli selvästi myönteisiä vaikutuksia yhteisöönsä. Siitä kertoo vaikkapa hänen taiteensa herättämä poikkeuksellisen suuri kiinnostus.

Rönkkönen taisikin olla paikallisten oma kylähullu ja salainen ylpeyden aihe. Jos joku ulkopuolinen erehtyi pitämään puistoa tai sen isäntää friikkinä, alettiin Rönkköstä välittömästi puolustaa.

Kohti Kolia

Vasta ensimmäinen päivä takana, mutta mielen täyttää kiitollisuus. Miten onkaan olemassa niin kiehtovia ihmisiä kuin Veijo Rönkkönen ja Simo Häyhä. Kuinka onkaan niin aikaansaavia ihmisiä kuin he, ketkä vuosikymmenten ajan jaksoivat työskennellä kahlittujen patojen vapauttamiseksi.

Matka jatkuu Kägösessä syödyn lounaan jälkeen Parikkalan juna-asemalta rajaa myöden ylöspäin. Kesän hittilehti eli Popristikot ei ehdi pitkin pöydässä auki olla, kun autoton matka on ehtinyt Joensuuhun saakka. Jälleen autokyyti ajallaan odottamassa ja kokka kohti Kolia.

Lieksan Koli on kokonaisuutena juuri sitä, jota suomalainen matkailu kaipaa. Se on paikallisesti ja kansainvälisesti kiehtova luontokohde, jossa toimitaan ympärivuotisesti. Liian ankarat sesongit ovat paitsi huonoa liiketoimintaa, myös ympäristöllisesti kestämätön idea. Koli on hyvä esimerkki siitä, kuinka iso kylpylähotelli saadaan sovitettua maisemaan. Ankkuri-investointi takaa sen, että ihmisvirta on jossain määrin ennustettava, joka vastaavasti mahdollistaa muun yrittäjyyden. Istuessamme Kolin Ryynäsen terassilla saimme kuulla paikallisilta, että kylä oli jokunen vuosi sitten kuulemma jo “käytännössä kuollut”. Kunnes S-Ryhmä alkoi investoda alueelle. Suomessa ei liene toista 250 asukkaan pitäjää, jossa on kaksi isoa hotellia.   

Meille kylpylät ovat hivenen vieras konsepti. Emme muista kumpikaan sellaisen äärelle koskaan hakeutuneemme. Mutta mutta. Kylpylässähän on ihanaa! Ainakin Kolilla. Meillä ei ole paljuakaan, joten niin niitä tunteja vaan humahti sellaisessa hymyssä kuin möllöttäen. Semminkin kun päivällä oli ehtinyt koluta Kolia yltä ja alta

Kolin huippu on hotellilta saavutettavissa ilman vaellustaitoja tai hikikamppeita. Jos majoittuu Break Sokos Hotel Kolille, kuten me, kaikki on parin sadan metrin säteellä. Selfie-kohteena Koli on vähän kuin Olavinlinnan ponttonisilta: usein nähty ja niin hyvillä syillä, että onhan niitä kuvia suorastaan pakko ottaa.

Ukko ylijumalan mukaan nimetty Ukko-Koli kurottaa korkeimmalle ja on eittämättä kuuluisin kohta. Mutta parhaat kuvauslokaatiot ovat Akka-Kolilla. He ovat niin dominoiva kaksikko, että kiireiseltä Kolin kävijältä jää herkästi Paha-Koli katsomatta. Vaikka matkaa sillekään ei ole hotellilta kuin joitain satoja metrejä. Paha-Koli teki kaikkein suurimman vaikutuksen. Mainio oppaamme tiesi kertoa, että paha -sanalla on useita merkityksiä. Se on paitsi “pahainen” eli vähän pienempi kuin kaksi muuta, mutta sitä olisi myös käytetty pelottelutarkoituksiin. Ikiaikaisten tarinoiden mukaan noidat, konnat ja muut ilkimykset on aikoinaan nakattu oikeudenkäynnin jälkeen alas juuri siitä kohtaa Kolia. Jos kuolivat, niin olivat syyllisiä ja jos selviytyivät, niin eivät olleet. Helppoa. Opas tosin epäili, että on myös mahdollista, että legenda on pelkkä legenda ja riittänyt osaltaan jo sellaisenaan pitämään muinaiskolilaisia kaidalla tiellä.

Päivä jatkuu Kolin luontokeskus Ukossa, jossa pääsee perehtymään alueen geologiaan, kansallismaisemaan ja kulttuuriperintöön. Museokierros on monipuolinen ja interaktiivinen – myös lapsille. Erityispisteet kunnianhimoisesti toteutetusta museokaupasta ja mainiosta kahvilasta. Kesän paras munkkirinkula, helposti.

Reissun päätteeksi auto vei meidät vielä yllättävään kohteeseen Joensuun keskustassa, eli Botaniaan. 

Joensuun Botania on salainen keidas kaupungin laidalla – paikka, jossa sademetsän kosteus, perhosten kepeys ja tropiikin tuoksut kietoutuvat suomalaisen maiseman helmaan. Vähän kuin reissulla jo useamman kerran, maailma vaihtui nopeasti. Tällä kertaa rehevä viidakkomainen vihreys ja perhoset veivät toisaalle.. Botania ei ole vain kasvitieteellinen puutarha – se on elämys, jossa kasvit, värit ja lämpö puhuvat suoraan aisteille. Tropiikin jälkeen ulkopuutarhan kivipolut johdattavat kulkijan suomalaisen luonnon hiljaisuuteen, jossa puiden humina ja veden solina täydentävät kokemuksen.

Ruokailusta erityiskiitosta

Reissussa oli jotain samaa kuin aikoinaan kesäleireillä. Tuntuu että koko ajan syödään tai on kahvin aika. Ja se on ihanaa! Kahvi- ja lounaspaikat kuten Lohela ja Lounaskulma edustavat juuri sellaista pientä kauneutta, jota yhä useampi ihminen matkoiltaan kaipaa.

Aamiaiset Simpeleellä ja Kolilla olivat erittäin hyviä, matkalla Parikkalan juna-asemalla lounastimme ohjelman mukaan Kägösessä. “Pikku-Bombaksi” tituleerattu hotelli-ravintola on poikkeuksellisen tunnelmallinen kohde.

Kolilla vasta syötiinkin. Tunnustettakoon, että minulla on ollut jonkinlainen epäilys S-Ryhmän ravintoloita kohtaan. Että kaikkialla on samaa vaisua ruokaa, riippumatta oletko ABC:llä, Rossossa tai Amarillossa. Tietoni tahi muistoni ovat pahasti pielessä. Kolin Sokos Hotellin keittiö oli itseasiassa erinomainen. Erityisen upeaa oli runsas paikallisen kalan käyttö. Oli konsanaan ikimuistoista katsella kansallismaisemaa kohti Pielistä ja syödä samaisesta järvestä edellisenä yönä pyydettyä kuhaa. Henkilökunta osasi hommansa ja keskittyi myös viinien parittamiseen miellyttävän tarkasti. Yksi kesän ruokakohokohtia! 

Yhteenveto

• Sopii autottomille: kaikki kuljetukset järjestetty alusta loppuun
• Rikas ohjelma: historiaa, luontoa, taidetta, tiedettä ja hillittömän hyvää ruokaa
• Helppo ja ekologinen: juna + pienet siirtymät = pieni hiilijalanjälki
• Tavoitettavissa: ei vaadi huippukuntoa tai erätaitoja. Mutta jos haluaa retkeillä enemmän, niin sekin onnistuu. Etenkin Kolin päässä pääsee halutessaan hikoilemaan oikein kunnolla.

Uusi matkailutuote ei tarjoa pelkkiä paikkoja, vaan itäisen Suomen tarinaa, joka kuljettaa läpi rajan, historian ja luonnon. Ja kaikki tämä – ilman ajokorttia.