Kollaa ja Simo Häyhä - museo

Kollaa ja Simo Häyhä - museo

Kollaa ja Simo Häyhä - museo
Kuntalanraitti 32, 56710 Miettilä

1 päivää

Museon perustivat 80-luvun alussa rautjärveläiset Talvisodan Kollaan taisteluiden veteraanit jättääkseen jälkipolville muiston heidän osuudestaan taisteluissa. Toimintaa johtaa Kollaa ja Simo Häyhä museon tukiyhdistys ry ja päivittäisen käytännön työn hoitaa ns. Kollaa toimikunta. Mukana ovat paikalliset reserviläis- ja veteraanijärjestöt sekä Rautjärven kunta. 

Nykymuodossaan museo avattiin 2017.

Yläkerran näyttely on jaettu kahteen osaan, josta ensimmäinen keskittyy Rautjärven miesten henkilöhistoriaan Talvisodan-, erikoisesti Kollaan-taisteluissa. Näyttelyissä esitellään taisteluihin osallistuneita miehiä ja tapahtumia. Myös erilaista pienesineistöä on esillä. Toinen yläkerran näyttelytiloista on omistettu Kollaan taisteluhistorialle. Taistelupaikkoja ja tapahtumia esitellään kartoin, valokuvin ja esinein.

Alakerrassa on museon mielenkiintoisin osuus eli Simo Häyhä -näyttely jossa esitellään Simon elämää rauhan ja sodan aikana.  Esillä on runsaasti mielenkiintoisia valokuvia ja esineitä Simon elämän varrelta.

Eteisnäyttelyn teema on vaihtuva. Nyt on esillä propagandalentolehtisiä Kollaalta sekä Terijoen hallituksen julistuksia. Vuosittain museolla käy vieraita eripuolilta maailmaa n 4000.

Opastettuja kierroksia voidaan järjestää ryhmille, suomeksi ja/tai englanniksi.

Simo Häyhä ammuntasimulaattori pyritään pitämään käytettävissä viikonloppuisin.

Museon ulkopuolella on kaksi kappaletta tykkejä, mallia 76RK27 joita suomalaiset saivat talvisodan aikana sotasaaliksi 54 kappaletta. Lisäksi ulkona on muistelukivi, jolle johtavaa polkua reunustavalle kiviaidanteelle vierailijat voivat sijoittaa oman kiven. Muistelukivelle noustaa betoniin valettujen Simo Häyhän jalanjäljissä.